Kansallispukujen esikuvien eli kansanpukujen aikoina esiliina löytyi jokaisen naisen päältä. Se suojeli pahalta silmältä ja kertoi kantajansa kunniallisuudesta ja siveydestä, kertoo Kaukonen. Perimätiedon mukaan raskaana oleva nainen saattoi käyttää jopa kahta esiliinaa päällekkäin – toista omaksi suojakseen ja toista syntymättömän lapsen suojana.
Esiliina suojasi siis pahalta, mutta mikään arkinen työsuojavaate se ei ollut. Esiliinaa käytettiin myös juhlapuvun eli kansallispuvun esikuvan kanssa, ja päällimmäisenä vaatekerroksena se kuvasti kantajansa varakkuutta ja käsityönäppäryyttä. Siihen ei siis suinkaan pyyhitty likaantuneita sormia vaan esiliina saattoi koreilla silkeillä ja pitseillä.
Mihin sitten joistakin kansallispuvuista esiliina katosi?
Eri aikoina kansallispukuja on käytetty eri tavoin. Ensimmäisiä pukuja luotaessa niiden kokonaisuuteen heijastuivat tilaajayhteisön ja kokoajan henkilökohtaiset mieltymykset ja senhetkinen vaatemuoti.
Niinpä Keski-Suomen tarkistamattoman kansallispuvun kokoaja Elsa Heporauta kyselikin: ”Tuumimme, että kun emme tiedä, millaiset esiliinan koristeet keskisuomalaisilla on olleet, emmekä saane edes maalaisliinaa tarpeeksi ja kun pidämme valkeaa kangaspalaa niin rumana, niin pyydämme kysyä, emmekö saisi heittää esiliinaa kokonaan pois” (Leena Sipilän mukaan teoksessa Keskisuomalaiset kansallispuvut).
Nykyään myös essuttomien pukujen kanssa saa käyttää valkoista perusesiliinaa täydentämään puvun ilmettä.
